sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Arvonnan palkinnot

Noniin, vihdoin ja viimein, kuvat arvontavoitoista. Kakku on tehty voittajan toiveiden mukaisesti, läktoosittomana ja vähäsokerisena. Täytteenä on raikas vadelmamousse ja pursotukset laktoositonta kermaa. Ja ihanaa, kun saa vielä tuoreita kukkasia kotipuutarhasta kakun päälle!



Onnittelut vielä voittajille!

Pitänee varmaan järjestää näitä arvontoja tai kilpailuja useammin, pohtii

Johanna

Poika tuli -kakku

Perhe lisääntyi poikalapsella ja onnellinen isä halusi tarjota työkavereilleen kakkua sen kunniaksi. Toiveita ei kakun suhteen ollut, joten sävelsin koristelut oman mielen mukaan. Jälki ei ehkä ollut paras mahdollinen, kun tein kakun tosi pienellä varoitusajalla. Täytteenä on mansikkamousse ja kuorrutteen alla vaniljainen kreemi. Koristeet ovat marsipaania ja/tai sokerimassaa.

Tässä kakussa iskä on päässyt lastenvahdiksi ja se näyttääkin sujuvan oikein mallikkaasti:)




Onnea isälle ja muulle perheelle myös! 

Johanna

Rullamies kiittää-kakku

Viimeisen (t)yövuoron kunniaksi lähti tämä kakku. Työkaverit saivat suut makeaksi. Toiveena kakun väliin oli mansikkamousse. Muut sitten vapaat kädet. Ja kuvastahan loppu jo selviääkin.


Illan hämärissä tämä kakku lähti matkaan, joten kuvaamiseen ei riittänyt oikein valoa. Yritin lisätä valoa, mutta sain vain värit vähän erikoisiksi. Mutta selvän nyt kumminkin saa:)

Johanna

tiistai 3. syyskuuta 2013

Angry birds-kakku

Viime viikolla lähti Lucan 9-vuotisjuhliin musta angry birds-kakku. Sisällään tipunen pitää suklaakakkua, jonka täytteenä on valkosuklaakreemi. Päällinen on mustaa marsipaania. Pitkästä aikaa käytin marsipaania kakun kuorruttamiseen ja on se kyllä erilaista käsitellä. Tämä oli muuten ensimmäinen tekemäni angry birds:)



Onnittelut Lucalle!

Johanna